Ilotulitus!

”Edellinen, Show SEVEN vuodelta 2014 hyvässä muistissa ei voi kuin ihmetellä, miten on mahdollista että Paraisten nuoret ovat pystyneet uusimaan showkonseptinsa ja taaskin luomaan esityksen, joka saa yleisön suorastaan hullaantumaan? … Ilmiö selittyy osaksi sillä, että Paraisilla on pitkäjänteisesti rakennettu nuorisoshow-perinnettä. Joka kerta ei tarvitse aloittaa nollapisteestä. Paljon aikaa säästynee sen takia, että lukuisat vasta-alkajat voivat noudattaa ”vanhojen” esimerkkiä. … Lisäksi Ridbergin ohjaus sekä erikoisohjaukset ovat ensiluokkaista. Esiintyjät tanssivat, laulavat ja hulluttelevat melkein kuin ammattilaiset. Jopa sirkustemput onnistuvat. Katsoja aavistaa, että lopputulokseen on päästy vain monien harjoitustuntien uurastuksella. … Juoni, musiikki ja erilliset kohtaukset on ideoitu työryhmässä. Tehtävä lienee mielenkiintoinen: on keksittävä uutta ja tuoretta sisältöä joka puhuttelee nuoria esiintyjiä ja kiinnostaa eri-ikäistä yleisöä. Tässä on onnistuttu ja esitys ei jää pelkäksi pintaviihteeksi. Ajankohtaisillakin aiheilla pilaillaan (mainiot kolme S:ssää!) ja muut huitaisut ovat aikuisen yleisön mieleen. Hulluttelusta ja klownitempuista nauttivat niin nuoret kuin vanhatkin. … Mielikuvitusta ja ammattitaitoa! … Show puhuttelee kaikkia aisteja. Se on visuaalinen, tanssit ovat mahtavia. Puvustus on omaa luokkaansa kaikessa räikeydessään ja rähjäisessä loistokkuudessaan. Lavastus vanhoine cd-levyineen ja valotehosteineen luo mielenkiintoiset puitteet tapahtumille. Puhumattakaan musiikista ja hyvistä solisteista. Kaikki on loppuun mietittyä ja hiottua. … Aikuisten ammattilaisten ja tosi innostuneiden nuorten yhteistyö on johtanut onnekkaaseen fuusioon: ammattilaisten kokemus yhdistyy nuorten aitoon innostukseen. Lisäksi kannattaa korostaa show:n kaksikielisyyttä. Show toimii aivan mainiosti kummallakin kielellä ja tavoittaa niin suomen- kuin ruotsinkieliset katsojat. Paraisilla osataan hyödyntää paikkakunnan kaksikielisyyttä!”
ILMOITUSLEHTI/I. Sandman, 21.1.2016